Meistä

Ajaton Idea Oy on visuaaliseen suunnitteluun ja digimarkkinointiin erikoistunut viestintätoimisto, joka palvelee asiakkaitaan Helsingissä ja Tampereella.

Tarina

01

Luovia ideoita jo vuodesta 2013

Ajaton Idea Oy on vuonna 2013 perustettu luova markkinointi- ja viestintätoimisto. Toimintamme käynnistyessä keskityimme valokuvaamiseen, videotuotantoon sekä grafiseen suunnitteluun, kuten yritysilmeisiin ja verkkosivuihin. Nykyisin ydinosaamistamme on vaikuttavien verkkosivujen suunnittelu ja  rakentaminen, tunteita herättävä markkinointi sekä erottuvien brändien muodostaminen yhdessä asiakkaidemme kanssa.  Autamme asiakkaitamme erottumaan, näkymään ja tekemään tulosta. Löydät meiltä oikeastaan kaikki yrityksesi nykyaikaiseen markkinointiin tarvittavat palvelut – operoimme isojen linjojen hahmottamisesta yksityiskohtaiseen toteutukseen.

Arvot

02

Toimintaamme ohjaavat kulmakivet

Kumppanuus

Saavutamme enemmän yhdessä. Sekä tiimimme että asiakkaamme ovat kumppaneitamme tulevaisuuden brändien ja markkinoinnin rakentamisessa. Teemme asiat perusteellisesti, mutta rennolla ja ratkaisukeskeisellä asenteella.

Mutkaton vuorovaikutus

Haluamme olla asiakkaidemme kanssa samalla aaltopituudella ja kuuntelemme herkällä korvalla toiveita ja tarpeita. Arvostamme suoraa palautetta ja puolestamme annamme rehellisen näkemyksen asioista, jotka toimivat tai eivät.

Luovuus

Numeroilla ja datalla voidaan mittaroida tuloksia, mutta menestykseen tarvitaan reippaasti intuitiota. Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudelleen, esitystavoissa sen sijaan vain taivas on rajana. Haluamme luoda uniikkia ja erottuvaa sisältöä ja antaa luovuuden virrata. Meille kokonaisuus on aina suurempi kuin osiensa summa.

Visio

03

Tähän tähtäämme

Haluamme olla tunnettuja parhaan tason palvelusta sekä innovatiivisista ja aikaa kestävistä ratkaisuista. 

Tiimi

04

Mika Mäki

Toimitusjohtaja & Osakas

Sami Stenman

Asiakkuusjohtaja & Osakas

Henri Ilvonen

Myyntijohtaja & Osakas

Katja Parkkinen

Projektipäällikkö

Lassi Mäki-Kala

Art Director / Web-kehittäjä

Sanni Nieminen

Markkinointikoordinaattori

Scroll to Top
PALVELUT
Blogi

Yritystapahtumat ja messut: Erotu joukosta

Syksyn myötä lähestyvät erilaiset messut ja yritystapahtumat, joissa verkostoituminen on vilkkaimmillaan. Lue täältä, kuinka voit erottua eduksesi tapahtumissa!